Pikkujoulun teatteritunnelmia

 

Firmamme juhli niin sanottuja pikkujouluja viime viikolla. Kaksipäiväiseen tapahtumaamme mahtui tärkeitä ja mielenkiintoisia koulutushetkiä sekä hyvää ruokaa ja iltaohjelmassa oli mm. Ihmisellinen mies TTT:n ohjelmistosta.

HR:mme Teppo ”The Critic” kirjoitti tuotannosta seuraavasti:

”Torstaina 27.11. Sisäilmalähettien porukka virkistyi teatterissa. Näytelmä oli Sirkku Peltolan kirjoittama ja ohjaama Ihmisellinen mies TTT:ssä.

Teatteri-illan jälkeen totesimme yhteen ääneen, että harvoin näytelmä onnistuu olemaan niin kiinnostava, viihdyttävä, askarruttava ja koskettava yhtaikaa. Korkeatasoinen näyttelijäntyö toi hienosti esille tekstin ja ohjauksen moniulotteisuutta. Katsojalle jäi tilaa kokea näytelmä omien kokemustensa kautta.
Suurkiitos koko työryhmälle sinne TTT:hen. Toitte elämäämme rikkautta ja valoa.”

Itselleni päällimmäisiksi aiheiksi näytelmästä jäivät yhteiskuntamme raadollisuus ja mustavalkoisuus. Näytelmässä 14-vuotias koululainen kärsii huonosta itsetunnosta, kun koulukaverit syrjivät ja haukkuvat lihavaksi. Toisaalla vanharouva Ainu elää pimeässä ilman sähköä yksin, sillä hän on omien sanojensa mukaan perhettään lainaten ”niin vaikea ihminen”.

Uskoisin, että meillä kaikilla on kokemusta kiusaamisesta, syrjimisestä, vaikean ihmisen pois jättämisestä omasta elämän piiristä jne. Näytelmä laittoi ajattelemaan omia valintoja sekä miettimään, miten voisi tulevaisuudessa auttaa. Aina ei ole kyse rahallisen avun antamisesta, joskus voi kantaa vaikka naapurin mummon mattoja tuulettumaan tai viedä kahvipaketteja kirkon jouluavulle. Mielestäni tässä pätee hyvin vanha klisee: ”pienistä puroista syntyy suuri virta”.

Vaikka näytelmä käsittelikin osin vaikeita ja vakavia aiheita, niin yleistunnelmaa oli kuitenkin positiivinen ja ilmassa uudistumisen tuulet. Ajatus siitä, että jokainen voi vaikuttaa positiivisesti sekä omaan että muiden elämään, ajoi näytelmää eteenpäin. Meissä kaikissa asuu kuin asuukin se perhonen!

Ennen teatteria pistäydyimme hotelli Torniin syöpöttelemään.

Ennen teatteria pistäydyimme hotelli Torniin syöpöttelemään.

Tornin yläkerrasta aukeaa hulppeat maisemat Tampereen ylle, jopa sumuisena iltana. Kuvassa myös kokoustunnelmia, piparkakkuja, kynttilöitä ja neukkarin maisemaa.

Pikkujoulu: Tornin yläkerrasta aukeaa hulppeat maisemat Tampereen ylle, jopa sumuisena iltana. Kuvassa myös kokoustunnelmia, piparkakkuja, kynttilöitä ja neukkarin maisemaa.